Jäätelö-arvostelu: Gelatelli Ice Peanut & Choco


Lidl-kauppaketjun Gelatelli brändin tuote Ice Peanut & Choco on mitä ilmeisimmin kauppaketjun vastine Snickers-jäätelölle. Jäätelö sisältää maapähkinää, suklaata, jäätelöä sekä karamellia.

Maku: Makuelämys jää aavistuksen vaisuksi, ja jäätelön rakenne on hieman epämääräinen. Kyllä tuotteesta löytää kermaisen jäätelön, suklaan, maapähkinän sekä karamellin makuja, mutta ei tällaisesta tuotteesta makuja pitäisi joutua etsimään.

Tällä kertaa ei Lidlin tuote vedä vertoja alkuperäiselle vastineelleen. Ei kuitenkaan huono, sillä miten maapähkinän, suklaan ja jäätelön yhdistelmä voisi täysin susi ollakaan? Odotin kuitenkin enemmän.

3/5

Juoma-arvostelu: Pataya Boneau Mehukivennäisvesi Omena-päärynä


Lidl-kauppaketjun Pataya-brändin tuote ja nimihirviö Boneau Mehukivennäisvesi Omena-päärynä on nimensä mukaisesti kivennäisvettä, johon on lisätty omena- sekä päärynämehua. Juoma sisältää suhteellisen vähän sokeria (vain 5g/100ml), mutta on tästä huolimatta suhteellisen makeaa.

Maku: Juoma maistuu aavistuksen laimennetulle alkoholittomalle siiderille. Kaiken kaikkiaan kyseessä on varsin mainio, virkistävä ja raikas juoma. Ja jälleen kerran, yhtä edullisesti ei vastaavaa tuotetta saa mistään muualta, joten pisteet Lidlille mehukivennäisvesien maailmassakin.

5/5

Juoma-arvostelu: Saskia Quelle Citrus



Lidl-kauppaketjun brändeihin kuuluvan Saskian sitruunanmakuinen kivennäisvesi Quelle Citrus on saatavana 0,5l sekä 2l pulloissa. Juoma on varsin edullista ja sopivasti hiilihapotettua.

Maku: Juoma on raikkaan makuista ja ei maistu sitruuna-aromia lukuunottamatta millekään. Eipä kivennäisvedeltä mitään makujen sinfoniaa haluakaan.

Lidl jatkaa hinta-laatusuhteeltaan Suomen parhaiden kivennäisvesien linjaa, ainoa miinuspuoli on se, että pullossa ei mainita veden alkuperämaata. Eipä Suomesta parempaa kivennäisvettä hinta-laatusuhteeltaan saa, loistavuutta!

5/5

Snack-arvostelu: Alesto Mediterranean Style Mixed Nuts Red Pepper


Lidl-kauppaketjun Alesto-brändiin kuuluva Mediterranean Style Mixed Nuts Red Pepper on nimensä mukaisesti välimerellinen pähkinäsekoitus, joka sisältää myös kuivattua paprikaa. Pussi sisältää maapähkinöitä, rapeapintaisia maapähkinöitä sekä cashewpähkinöitä. Pähkinät on maustettu enimmäkseen paprikanmakuiseksi ja kuivattu paprika tuo sekoitukseen oman mukavan lisämakunsa. Ostohetkellä kyseinen sekoitus oli tarjouksessa ja käsittääkseni Lidlin poistuvissa tuotteissa, joka on harmi sillä mielestäni sekoitus on todella toimiva. Toivottavasti samankaltainen tuote palaa Lidlin valikoimaan! Hinta-laatusuhteeltaan tuote on erinomainen!

5/5

Snack-arvostelu: Alesto Crispy Coated Paprika Peanuts


Lidlin brändeihin kuuluvan Alesto-nimen alla myytävät Crispy Coated Paprika Peanuts -pähkinät ovat nimensä mukaisesti rapeita paprikajauhesekoituksella päällystettyjä maapähkinöitä.

Maku: Ne ovat varsin rapeita ja maukkaita jos pitää paprikajauheesta, sillä eipä niissä muuta olekaan. Jos olet tottunut chilipähkinöiden runsaaseen makuun niin nämä maistuvat kenties miedolta ja tylsältä, mutta omasta mielestäni ne ovat varsin maukkaita.

Jälleen kerran Lidlin tuote, joka on hinta-laatusuhteeltaan varsin mainio vaikkei tarjoakaan mitään tajuntaa räjäyttävää.

4/5

Juoma-arvostelu: Grillimaisteri Kids Limppari Metsämansikka


Lidl-kauppaketjun brändeihin kuuluva Grillimaisteri ja sen lapsille suunnattu Kids-tuoteperhe sisältää metsämansikan makuisen virvoitusjuoman. Metsämansikka on erikoinen makuvalinta ja kenties tällä juomalla pyritäänkin kilpailemaan Sinebrychoffin valmistaman Muumi-limpparin kanssa. Grillimaisterin juoma onkin selvästi Muumi-limpparia halvempaa, mutta se ei myöskään maun puolesta yllä klassikoksi muodostuneen Muumi-limpparin tasolle.

Maku: Grillimaisterin Limppari Metsämansikka maistuu enemmänkin tavalliselle, hivenen laimealle mansikkamehulle. Se on kuin vedellä laimennettu versio Muumi-limpparista.

Vaikka kyseessä onkin ihan suhteellisen hyvänmakuinen juoma, hiippailee sitä nauttiessa ainakin oman mieleni perukoilla Muumipeikko myymässä omaa juomaansa. Ei ole muumilimpparin voittanutta!

4/5

Suklaa-arvostelu: Milka Choco Jelly


Milkan valmistama Choco Jelly -suklaalevy on varsin mielenkiintoinen uutuus. Milka on vuonna 1901 perustettu sveitsiläinen suklaavalmistaja, joka nykyään kuuluu Mondelēz Internationaliin, maailmanlaajuiseen ruuanvalmistuskorporaatioon, jolla on yli 100,000 työntekijää ympäri maailman. Milkan tuotteet ovat rantautuneet Suomeen parin viime vuoden aikana. Choco Jelly suklaalevy sisältää sveitsiläistä varsin makeaa maitosuklaata, hedelmänmakuisia pehmeitä karkkeja, kaakaorakeita ja erikoisimpana piirteenään poksahtelevia karkkirakeita.

Maku: Makukokemus on todella omalaatuinen, sillä suklaapalasta syödessä suussa "rapisee" ja kuplii huvittavasti. Tästä ehdottomasti plussaa, sillä karkkien ja mässyjen syönnin kuuluukin olla hauskaa.

Makukokonaisuutena suklaalevy on kuitenkin hieman liian sekametelisoppainen omaan makuuni ja erityisesti se kärsii varsin makean suklaan ja karkkien muodostamasta makeusöveristä. Levystä tulee mieleen pienenä toteutetut kokeilut kaavalla "miltähän tapahtuu jos juon limpparia ja syön yhtä aikaa karkkia sekä suklaata?" Pieninä annoksina suklaa kuitenkin toimii varsin mainiosti ja suklaa jää varmasti mieleen omaperäisen muotonsa ja kuplivan koostumuksensa ansiosta.

4.5/5

Suklaa-arvostelu: Guylian Sea Shell Bar


Guylian Sea Shell -suklaapatukka on belgialaisen suklaavalmistaja Guylianin tuote. Guylian on perustettu vuonna 1960 ja sen ehdottomasti tunnetuin tuote on simpukoiden ja kotiloiden muotoon valmistetut konvehdit. Samaa merellistä teemaa noudatteleva suklaapatukka sisältää maitosuklaata ja hasselpähkinäpraliinia (pähkinöiden ja sokerin tai siirapin yhdistelmää). Omaan makuuni kyseisen valmistajan simpukkakonvehdit ovat aavistuksen liian makeita, mutta mielestäni tässä suklaapatukassa runsaampana käytetty maitosuklaa tasapainottaa makua.

Maku: Patukan erinomainen maitosuklaa sekä hasselpähkinäpraliini täydentävät toisiaan ja makuelämys on suussasulava.

Miinusta patukan suhteellisen korkeasta hinnasta, mutta hienoa "hemmottelusuklaatahan" tämä onkin.

5/5

Suklaa-arvostelu: Stratos


Stratos on norjalaisen Nidarin valmistama suklaapatukka. Nidar työllistää nykyisellään noin 600 työntekijää ja tehdas sijaitsee Trondheimissa Norjassa. Patukka sisältää "vatkattua maitosuklaata" ja on siis käytännössä maitosuklaata, jossa on ilmakuplia.

Maku: Siinäpä onkin oikeastaan kaikki mitä patukalla on tarjottavanaan, sillä mielestäni sen makumaailma jää varsin yksipuoliseksi.

Omasta mielestäni suomalainen suklaa ja varsinkin suomalaisten kauppojen suklaavalikoima on todella laaja ja laadukas, joten Stratos jää auttamatta laadukkaampien tuotteiden jalkoihin. Sen sisältämä maitosuklaa on suhteellisen laadukasta ja patukan sisältämät kuplat tekevät siitä ilmavaa, mutta toisaalta herää kysymys siitä joutuuko patukassa konkreettisesti maksamaan ilmasta.

3/5

Suklaa-arvostelu: Toblerone



Toblerone on vuonna 1908 kehitetty perinteikäs ja klassikoksi muodostunut sveitsiläinen suklaa"patukka", jota nykyään valmistetaan sveitsiläisessä Bern-Brünnenin kaupungissa. Nykyään Toblerone-tuoteperhe kuuluu Mondelēz Internationaliin (entinen Kraft Foods), maailmanlaajuiseen ruuanvalmistajakonserniin joka työllistää yli 100,000 ihmistä ympäri maailman. Toblerone on erityisestä kolmiomuodostaan tunnettu tuote ja se sisältää sveitsiläistä maitosuklaata, nougatia, manteleita sekä hunajaa.

Maku: Sen maku onkin täyteläinen ja varsin makea yhdistelmä ainesosiaan. Sen suklaa on yllättävän lähellä suomalaista maitosuklaan makua, ja mielestäni huomattavasti vähemmän sokerisen makea kuin monet Keski-Euroopan suklaista. Mieluummin suosisin jotain pienempää suklaanvalmistajaa, mutta eihän siitä pääse mihinkään että Toblerone on todella hyvää ja täten suosionsa ansainnut.

4.5/5

Juoma-arvostelu: Hartwall Jaffa Appelsiini


Perinteikäs ja jo klassikoksi muodostunut Hartwall Jaffa Appelsiini tuotiin markkinoille vuonna 1949. Juoman maku tulee luonnollisista aineista, sillä sen valmistamiseen käytetään aitoa appelsiinimehua ja vain luonnollisia makeutusaineita.

Maku: Jaffa on appelsiininmakuinen, miellyttävän makea muttei kuitenkaan sokerinen ja todella raikas ja virkistävä virvoitusjuoma. Verrattuna moniin muihin appelsiinilimonadeihin Jaffa on huomattavan pehmeä, vähemmän kirpeä ja keskiasteisesti hiilihapotettu.

Omasta mielestäni ehdottomasti paras appelsiinilimonadi!

Kalorit:
570kcal/1.5l
190kcal/0.5l
38kcal/100ml

5/5

Snack-arvostelu: Crusti Croc Chips Roasted Garlic & Salt


Lidl-kauppaketjun brändeihin kuuluvan Crusti Croc-tuotenimen alla myytävät Crusti Croc Chips Roasted Garlic & Salt ovat nimensä mukaisesti paahdetun valkosipulin ja suolan makuisia perunalastuja.

Maku: Sipsit ovat sopivan ohuita ja rapeita, ja omaan makuuni lastut on sopivasti maustettu. Hetken syönnin jälkeen sipsin makuun, kuten tosin kaikkeen valkosipulia sisältävään, "turtuu" ja makunautinto vähenee. Mättömielessä nämä sipsit eivät siis toimi kovinkaan hyvin, mutta pienempinä annoksina ne ovat varsin hyvänmakuisia. Valkosipulin ystäville sipseissä saisi varmasti olla vieläkin enemmän valkosipulin makua. Sipsit ovat varsin halpoja, joten hinta-laatusuhde niissä on erinomainen kuten lähes kaikissa Lidlin tuotteissa.

4/5

Snack-arvostelu: Crusti Croc Paprika Chips


Lidl-kauppaketjun brändeihin kuuluvan Crusti Croc-nimen alla myytävät Paprika Chipsit ovat nimensä mukaisesti paprikajauheella maustettuja perunalastuja. Sipsit ovat rapeita, sopivan ohuita ja ne on maustettu mielestäni sopivasti.

Maku: Makumaailma on kenties hivenen yksipuolinen ja se pidätkö sipseistä riippuukin lähinnä siitä pidätkö paprikajauheesta vai et. Mielestäni erityisesti dipin kanssa nämä sipsit toimivat erinomaisesti. Lisäksi ne ovat hyvin edullisia, joten tuotteen hinta-laatusuhde on erinomainen!

4/5

Snack-arvostelu: Grillimaisteri Ruissipsi Creamy Pepper


Lidl-kauppaketjun brändeihin kuuluva Grillimaisteri-nimen alla myytävä Ruissipsi Creamy Pepper on mielenkiintoinen uutuus ruissipsien kasvavaan makuvalikoimaan. Ruissipsit toimivat perinteisten perunalastujen terveellisempänä vaihtoehtona ja ainakin itselleni uppoavat varsin mainiosti, jopa paremmin kuin perinteiset sipsit. Jos pidät hapankorpuista, pidät varsin todennäköisesti ruissipseistäkin.

Maku: Ruissipsi Creamy Pepper maistuu nimensä mukaisesti pippurilta ja kermalta ja makuyhdistelmä onkin varsin mainio. Sipseissä on vahva pippurin maku ja aavistus kermaa. Sipsit yhdistelevät hyvin pippurin mausteisuutta ja kerman kirpeyttä/happamuutta.

Ainoana miinuspuolena on maustesekoituksen epätasainen levitys ja ruissipsien paksuus, joka on epäsäännöllisempää kuin Linkosuon sipseissä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin varsin hyvänmakuinen naposteltava.

4/5

Snack-arvostelu: Alesto Dried Fruit & Nut Mix


Kauppaketju Lidlin brändeihin kuuluvan Alesto-nimen alla myytyvä sekoitus sisältää kuivattuja hedelmiä (mm. rusinoita, papaijaa ja banaania) sekä pähkinöitä (mm. hasselpähkinöitä ja cashewpähkinöitä). Pussissa on eniten rusinoita, mutta myös kiitettävä määrä pähkinöitä. Erityisenä plussana kookoslastut sekä valkosuklaalla päällystetyt muropallot. Kaiken kaikkiaan pussi on todella mainio ja terveellinen napostelueväs ja toimii loistavasti esimerkiksi matkaeväänä jos ei kunnon ruuan valmistamiseen ole aikaa tai paikkaa.

Maku: Kookoslastut ja muropallot yhdistettynä pähkinöihin sekä kuivattuihin hedelmiin muodostavat mielenkiintoisen ja monivivahteisen makukokonaisuuden.

Hintalaatusuhteeltaan tuote on erinomainen! Ei varsinaisesti sovellu "mätöksi", mutta ehdottoman hyvä esim. hätävälipalana.

4.5/5

Snack-arvostelu: X-tra Tortilla Chips Chili

X-tra on S-ryhmän halpatuotteita valmistava brändi. Sen valmistamat Tortilla Chips chili -maissilastut on valmistettu Belgiassa.

Maku: Nimensä mukaisesti maissilastut maistuvat chililtä. Maku jää kuitenkin aavistuksen yksiulotteiseksi ja vaisuksi.

Halpa hinta ja keskitason laatu kulkevat tässä tuotteessa käsi kädessä. Varmasti toimiva valinta esimerkiksi dipin kanssa, paljaaltaan kuitenkin suosittelisin chilin ystäville jotain muuta valintaa.

3/5

Snack-arvostelu: RuisSipsi Sour Cream



Tamperelaisen Linkosuon leipomon valmistamat RuisSipsit ovat selvästi löytäneet markkinapaikkansa, sillä pusseja löytyy nykyään lähes kaikista Suomen kaupoista. Sour cream -ruissipsit maistuvat nimensä mukaisesti hapankermalta, ja makunautinto onkin oikein miellyttävä. 

Maku: Harmittavasti se jää kuitenkin aavistuksen vaisuksi ja verrattuna esimerkiksi makea chili -versiointiin kyseisestä tuotteesta, makua saisi olla enemmän. Kuitenkin varsin mainio ja terveellisempi vaihtoehto perinteisille perunalastuille. Myös plussaa siitä, ettei sisällä arominvahventeita!

4/5

Jäätelö-arvostelu: Fazer Pantteri

Pantteri-jäätelö on Nestléen kuuluvan Pingviini-jäätelöbrändin ja Fazerin yhteistuote. Kyseessä on jäätelöversiointi Fazerin tutusta Pantteri-salmiakkikaramellista ja jäätelö maistuukin kiitettävän paljon esikuvalleen.

Maku: Jäätelö sisältää lakritsikuorrutetta ja aavistuksen salmiakkikastiketta, mutta itse jäin ainakin kaipaamaan vielä hieman lisää salmiakin makua. Jos kerta lähdetään tekemään salmiakkijäätelöä, niin salmiakkisuuden voisi viedä vielä astetta pidemmälle. Kuitenkin todella hyvä ja tervetullut lisä suomalaiseen tuuttivalikoimaan!

Kalorit:
220.22kcal
242kcal/100g

4/5

Juoma-arvostelu: Smurffi



Smurffi-virvoitusjuoma on Sinebrychoffin valmistama päärynänmakuinen virvoitusjuoma. Smurffi-brändiä hyödyntävän juoman valmistuksessa on käytetty päärynämehutiivistettä.

Maku: Juoma on maultaan päärynäinen, aavistuksen esanssinen ja omaan makuuni hieman liian sokerinen. Muuten kyllä varsin toimiva limonadi. Jos pidät päärynämehujäästä, pidät Smurffi-limpparistakin, sillä ne maistuvat hyvin samanlaiselle. Mielestäni parempia päärynälimppareita on kuitenkin olemassa.

3.5/5

Juoma-arvostelu: Saskia Quelle Löningen Classic

Saskia Quelle Löningen Classic on Lidl-kauppaketjun valmistama kivennäisjuoma. Sen vesi tulee Saksasta Saskian lähteestä Löningenistä. Juoma sisältää natriumia, magnesiumia, kalsiumia, kloridia, sulfaattia ja nitraattia.

Maku: Juoma on sopivasti hiilihapotettu ja maistuu raikkaalle. Saskia Quelle ei maistu kivennäisaineiden aavistuksen suolanmaun lisäksi millekään, ja kivennäisveden tapauksessahan tämän voi todeta suureksi plussaksi. Erinomainen kivennäisvesi, joka on vieläpä markkinoiden halvinta. Eipä tästä kivennäisvesi voi parantua!

5/5

Juoma-arvostelu: Hartwall Jaffa Vihreä Mandariini


Hartwallin valmistama Jaffa-tuoteperheeseen kuuluva Vihreä Mandariini on uutuus, joka ensinäkemältä saattaa vaikuttaa tylsältä, alkuperäisen Jaffan vihreänväriseltä mandariinikopiolta. Tämä ensivaikutelma itselleni ainakin tuli, mutta olin harvinaisen väärässä. Juoman valmistuksessa on käytetty aitoja hedelmiä: se sisältää appelsiini-, mandariini- sekä kiivitäysmehua ja tämän todella maistaa.

Maku: Juoman makumaailma on virvoitusjuomille harvinaislaatuisen luonnollinen ja raikas. Juomasta todella maistaa appelsiinin, mandariinin sekä kiivin ja hedelmät tasapainottavat toisiaan erinomaisesti. Lopputuloksena on hedelmäisen makea, mutta makeudestaan huolimatta todella raikas ja virkistävä juoma. Hartwallin mukaan juomaa on valmistettu vain rajoitettu erä, mutta toivottavasti sen valmistusta jatketaan, sillä itse ainakin tykästyin Hartwall Jaffa Vihreä Mandariini -juomaan kovasti. Erinomainen uutuus!

Kalorit:
260kcal/0.5l
52kcal/100ml

5/5

Juoma-arvostelu: Hartwall Jaffa Pomelo


Hartwallin valmistaman Jaffa-virvoitusjuomaperheen uutuus on Pomelo-nimellä kulkeva limonadi. Pomelo on Suomessa vähemmän tunnettu greipinkaltainen, mutta vähemmän kirpeä sitrushedelmä. Juoman valmistuksessa on käytetty aitoja hedelmiä: sisältää pomelo-, appelsiini-, mandariini-, greippi- ja sitruunatäysmehua, mutta pomelon aromi on silti selkeästi tunnistettavissa juomasta.

Maku: Aitojen hedelmien käytön maistaa juomasta, sillä sen maku on varsin raikas, luonnollinen ja sopivan makea, olematta kuitenkaan liian sokerinen. Mielenkiintoinen ja hyvä uutuus, joka monipuolistaa limonadien makuvalikoimaa entisestään. Pomelo nimenä tuskin vetoaa erityisemmin suomalaisiin kuluttajiin ja saa nähdä löytääkö juoma paikkaansa pitkäikäisenä virvoitusjuomana.

Kalorit:
255kcal
51kcal/100ml

4/5

Snack-arvostelu: Grillimaisteri Ruissipsi Bacon

Lidlin valikoimista löytyvä Suomessa valmistettu Grillimaisterin Ruissipsi bacon on mielenkiintoinen kilpailija Linkosuon käynnistämälle ruissipsi-trendille. Linkosuon tuotteiden menestyksen myötä markkinoille on ymmärrettävästi ilmestynyt muitakin halukkaita, ja niinpä Lidlkin on lanseerannut oman versionsa ruissipseistä.

Maku: Pekonin makuinen versio maistuu grillimausteille ja nimensä mukaisesti pekonille. Maku on keskivahva ja suhteellisen luonnollinen, vaikkakin pekoniaromi maistuu hieman keinotekoiselle. Sipsien paksuus ja mausteisuus vaihtelee hieman, siitä miinusta. Ihan kelpo vaihtoehto ruissipsien ystäville, ja Lidliltä fiksu veto lanseerata maku, jota muilta valmistajilta ei löydy. Pekonisipsit vaan usein kuulostavat paremmalle kuin miltä maistuvat, mutta toki tämä on mielipidekysymys.

4/5

Snack-arvostelu: Linkosuo RuisSipsi Makea chili

Tamperelaisen Linkosuon leipomon valmistamat RuisSipsit ovat selvästi löytäneet markkinapaikkansa, sillä pusseja löytyy nykyään lähes kaikista Suomen kaupoista. Uusin tuttavuus RuisSipsi-perheeseen on Makea chili. Kuten Linkosuo lupaa, makea chili on erinomainen yhdistelmä rukiin kanssa. 

Maku: Molempien makujen kirpeys/happamuus yhdistyy, mutta mausteseoksessa käytetty sokeri tasapainottaa makua. Myös tuotteessa käytetyt paprikajauhe sekä tomaatti tuovat omanlaista makeuttaan ja monipuolistavat sipsien makumaailmaa.

Omasta mielestäni vahvimman makuinen ja ainakin omaan makuuni ehdottomasti paras RuisSipsi-tuote. Makea chili ja rukiin happamuus toimivat erinomaisena yhdistelmänä. Plussaa myös ruissipsien huomattavasti terveellisemmistä ravintoarvoista normaaleihin perunalastuihin verrattuna.

Kalorit:
562.5kcal
375kcal/100g

5/5

Snack-arvostelu: Rainbow Luomu Juureslastut


Rainbow Luomu Juureslastut ovat S-ryhmän halpisvastine muille markkinoilla oleville juureslastuille. Ne sisältävät punajuurta, palsternakkaa, perunaa ja porkkanaa, jotka on paistettu auringonkukkaöljyssä ja suolattu kevyesti. Kaikki raaka-aineet ovat luomua ja tästä iso plussa. Pussia ei ole tarkoitettu mihinkään mättöherkutteluun, vaan lähinnä sivistyneempään naposteluun, sillä pussi on suhteellisen pieni.

Maku: Maultaan lastut ovat varsin luonnollisen ja kotitekoisenkin makuisia, joka on hyvä asia. Jokainen juures maistuu siltä, miltä sen kuuluukin. Kotitekoiset juuressipsit maistuvat varsin samalle, joten tuotteessa on onnistuttu hyvin.

Erinomaisen makuinen, luonnollinen ja terveellisempi vaihtoehto normaaleille perunalastuille. Toivottavasti vastaavia lastuja tulisi markkinoille myös aavistuksen maustettuina versioina, vaikka toisaalta nykyisellään juuresten omat maut pääsevät oikeuksiinsa. Ainoana miinuksena hinta, joka saisi olla aavistuksen huokeampi, sillä nykyisellään 100g pussista saa maksaa suunnilleen ison perunalastupussin verran.

Kalorit:
509kcal
509kcal/100g

4/5

Snack-arvostelu: Lapin Puikula Chips Sourcream & Onion


Lapin Puikula Chips Sourcream & Onion on Fresh Food Fin Oyn valmistama perunalastu-snack. Tuotteen erikoisuutena on Lapin puikulaperunoista valmistetut lastut, jotka valmistajan mukaan maistuvat erityisen maukkailta. Lastut ovat rakenteeltaan mukavan rapsakoita, mutta arominvahventeista miinusta, koska lastuja markkinoidaan Lapin puhtaan luonnon raaka-aineista valmistettuina. Voittaa kuitenkin ehdottomasti halpismerkkien Sourcream & Onion sipsit, ja kotimaisuudesta plussaa. Ostaisin toistekin!

Maku: Nimensä mukaisesti lastut maistuvat hapankermalta ja sipulilta, ja maku onkin varsin vahva ja aromikas. Liekö tämä puikulaperunoiden, vai tuotteen sisältämien arominvahventeiden (mm. natriumglutamaatti) ansiota, kenties molempien.

4/5