Snack-arvostelu: Taffel Furious Sourcream, Chili, Jalapeno & Cheese


Suomen suurimman sipsivalmistajan, ahvenanmaalaisen Taffelin suhteellisen tuore julkaisu Furious Sourcream, Chili, Jalapeno & Cheese tarjoaa kuvauksensa mukaisesti laajan kattauksen makuja. Sipseissä yhdistyy hapankerma, chili, jalapeno sekä juusto. Sipsit ovat mukavan kokoisia ja rapeita, ja maultaankin varsin täyteläisiä.

Maku: Sipsit yhdistelevät ranskankerman happamuutta, juuston rasvaista makeutta sekä jalapenon ja chilin sekä cayennepippurin mausteisuutta ja tulisuutta. Itse jään kuitenkin kaipaamaan makukattauksesta hieman makeutta, ja sipsien tulisuuskin on lähinnä nimellistä. Jos sipseistä haluttaisiin aidosti nimensä mukaisia niin tulisuutta saisi olla reilusti enemmän. Toisaalta taas jos tavoitteena on tarjota mahdollisimman täyteläinen makukattaus voisi esimerkiksi paprikajauhe olla paikallaan makukirjon laajentamisessa.

Nykyisellään löytyy Taffelin sipsiperheestä mielestäni monia paremmin tehtävässään onnistuvia vaihtoehtoja. Kaiken kaikkiaan Furious-sipsit ovat mainiota naposteltavaa ja esimerkiksi dipin kanssa toimivat mainiosti, mutta jäävät mielestäni aavistuksen Taffelin kirkkaasta kärkipäästä (esim. Ranch ja Broadway).

Kalorit:
1807kcal
556kcal/100g

4/5

2 kommenttia: